Muutama kuukausi sitten ostettiin moinen kulkine. Ihan siisti ja hyvä - hintaansa nähden.
Auton uraherkkyys vaan tuntui ihan käsittämättömältä, korostui vielä farkkuvolvon jälkeen joka kulki suoraan, kelillä kuin kelillä.
Autoja on kerinnyt olemaan paljonkin, mutta ei ikinä näin herkkää.
Sillä ajeltiin ja ajetaan edelleen, uraherkkyys vaan ihmetytti ja puhutti, jopa siinä määrin,
että jonkun viankin mahdollisuutta epäilin, koska aivain kuin se olisi lisääntynytkin pikkuhiljaa.
Renkaatkin vaihdettiin, että jospa korjaantuisi.
Ajattelin kuitenkin odottaa katsastusta, että kyllä siellä sanotaan, jos jossain nivelessä on löysää.
Eilen illalla olin tulossa kaverilta. Suora, sula tie. nopeus noin 80 km/h.
Lähestyin metsäsaareketta ja näin, että tie oli jäässä.
Ja voi he*%¤i, kun tulin siihen jäälle - veikkaisin, vaikken uskovainen olekkaan, että oli ihan korkeimman kädessä (tai tuurissa), että auto pysyi tiellä sen aikaa, että vauhti laski sinne kuuteenkymppiin. Huh huh.
Säikäytti sen verran, että pakko oli nostaa auton etupää ilmaan ja ravistella renkaista.
Ja sieltähän se väljä löytyi - iskarin yläpäästä.
Se on irti. Siis mutteri on kiinni ja kaikki näyttää normaalilta, mutta jotain sieltä puuttuu.
Sitä ei näe, se ei kuulu, eikä se muutenkaan ilmaise itseään, jos etupää on maassa. Paitsi uraherkkyytenä.
Ja ko. tapauksessa ei väljässä puhuta yhdestä eikä kahdesta millista, vaan mennään, renkaan ulkokehällä, lähes senttien puolelle.
Onko kellään kuvaa tuosta, että mitä ja millaisia osia siellä pitäisi olla?
Ainakin uskon tuon herkkyyden johtuvan tuosta.
ps. tarinan opetushan oli se, että uraherkkyys ei välttämättä johdu renkaista eikä tiestä
Golf III Variant: uraherkkyys / iskarien kiinnitys
Golf III Variant: uraherkkyys / iskarien kiinnitys
Kotka on laskeutunut
- Tero Paalanen
- Team Leader
- Posts: 2578
- Joined: 18.1.2005 23:45
- Location: Kauhava