Golf mkIV Variant TDi -04
Golf mkIV Variant TDi -04
Muutaman kuukauden olen tässä nyt Variantilla ajellut, joten päätin tehdä tänne pienimuotoisen esittelyn.
Edellisellä autollani, typ44 Avant Audilla ajaminen rupesi käymään hermojen ja kukkaron päälle niin oli aika katsella vähän uudempaa ja taloudellisempaa kulkinetta tilalle. Eipä vaihtoehtoja loppujen lopuksi paljoa jäänyt kun kriteereinä olivat mielellään VAG-konsernin tuote, pienikokoinen, diesel, pakettiauto ja ilmastointi..
Juhannuksen aikaan ajoimme Jyväskylään katsomaan yhtä Golf IV farkkua joka osoittautui täydeksi pommiksi kaikinpuolin. Nopeasti nettiauto auki ja kilometrin päästä löytyi toinen yksilö mikä ei tosin kuvissa vakuuttanut, mutta pitkä matka ajettu ja tyhjinkäsin ei viitsinyt Helsinkiin palata, joten tätä toista yksilöä katsomaan. Se sitten osoittautui hyväksi ja tarttui mukaan etelään vietäväksi.
Speksit:
Golf IV Variant -04
1.9TDI ATD 74kw 408tkm
Trendline, ilmastointi ja sähkölasit ym perusjutut.
katsastettu pakettiautoksi
Eli tuollainen tuli sitten hommattua. Kohtuullisen siistinä pysynyt yksilö kilometreihin nähden ja ennen minulle saapumista siihen oli laitettu tummat takalasit. Minun piti pitää tämä sinä kuuluisana käyttöautona jolle ei tehdä muuta kuin ajeta ja huolleta, mutta kuinkas kävikään.. Kuukauden ajojen jälkeen tummensin etusivulasit, valot sai vähän mustaa ja sen jälkeen pikkuhiljaa kaikki muuttunut mustaksi.
Alusta vaihtui TA-technixin coilovereihin ja vanteiksi tuli hommattua MAE Crown Jewelit 18x8,5 koossa. Vanteet ovat maalattu satiinin mustiksi mutta muuttumassa tässä talven aikana kiiltävän mustiksi.
Tällä hetkellä auto näyttää jotakuinkin tuolta, nyt tosin 15 tuuman talvivanteet alla.
Jakopääremontti ja perushuollot on tullut tässä syksyn mittaan tehtyä. Pohjapanssari tuli myös asennettua kun meinaa tuolla korkeudella dieselin öljypohja roikkua jo aika matalalla..
Tosiaan ensimmäinen dieselauto itselläni eli oon vähän hukassa tällaisen tekniikan kanssa, joten viritykseen liittyviä vinkkejä saa kertoa vapaasti, mistä aloittaa ja mitä tehdä ? Jotain pientä tehon ja väännönlisäystä olisi kiva saada
Koitan tätä päivitellä aina sitä mukaa kun jotain autolle tapahtuu.

Last edited by Neuni on 1.9.2015 13:57, edited 2 times in total.
Golf IV 1.9tdi -04
Re: Golf mkIV Variant TDi -03
Lastulla sai omastani joskus 143/327. Tuntu arkiajossa jo mukavasti.
Kesäpirssi GIV -05 ATD
Re: Golf mkIV Variant TDi -03
Mitä lastua porukka suosittelee ? Ja mitenhän tuon kytkimen kesto, ei oo mitään dataa jäänyt huoltokirjaan, että sille olisi mitään tehty. Toimii kyllä hienosti.
Golf IV 1.9tdi -04
Re: Golf mkIV Variant TDi -03
TDI Tuning Finlandin Hannun softa ja jollei Jyväskylään ajo kiinnosta, voin tulla flashaamaan sen tai tuut käymään Porvoossa...
Uncle Hank Fan Club
Re: Golf mkIV Variant TDi -03
Tälläsessä tilanteessa mennään tällä hetkellä.
Vanteiksi hommattiin ku sai niin halvalla ( ) Japan Racing JR-10. Eteen tuli 9.5x18 et18 215/35 Nankangilla ja taakse 10.5x18 et25 225/35 Nankangilla. Edestä mankeloitiin kantit sileiksi, jotta ei raapisi niin paljoa.
Camberit näissä mk4:ssa on aina plussalla ja varsinkin madaltaessa plussacamberit näyttävät typerältä, joten eteen laitettiin camber-yläpäät ja taakse taiottiin prikalla camberia ja säädettiin aurausta. Edessä on nyt noin 2.3 astetta ja takana 3 astetta camberia aurauksen ollessa lähes nollissa eikä raavi kaariin.
Taka-akseliin on lisäksi laitettu centering platesit, eli takapyörä on nyt reilusti madallettunakin keskellä pyöränkaarta.
Vetoakselille piti tehdä hieman tilaa sekä vakaajatanko leikattiin pois. Uusi vakaajatankokin tuli jo hommattua, se asennetaan viimeistään ennen seuraavaa katsastusta paikoilleen.
Ulkonäköön on tullut pientä päivitystä mm. etuvalot vaihtuivat projektoreiksi, eteen tuli chin lip, R32 sivuhelmat, sekä kaikki listat ja puskurien alaosat maalattiin korin väriin. Maalipintaa yritetty elvyyttää hieronnalla mutta siitä huolimatta tuo 425tkm ajettu maali alkaa olla kyllä todella rujon näköinen..
Seuraavaksi pitäisi varmaan kytkin uusia, meinaa vähän ääntää kaksoimassavauhtipyörä. Varmaankin kiinteä vauhtipyörä tulee vaihdettua jonka jälkeen tuon voisi viedä ohjelmoitavaksi.
EDIT:
Mitä suosittelette näistä: http://www.darksidedevelopments.co.uk/s ... ch-kits-2/" onclick="window.open(this.href);return false;
Golf IV 1.9tdi -04
Re: Golf mkIV Variant TDi -03
Mistä ostit centering platet ja mihin rahaan? Hyvännäköinen laite, korkeus omaan silmään kohdallaan
Re: Golf mkIV Variant TDi -03
Kiitoksia !
Centering platet tuli kanssaharrastajalta, ovat siis itse teetetty erittäin runsailla säätövaroilla.
Centering platet tuli kanssaharrastajalta, ovat siis itse teetetty erittäin runsailla säätövaroilla.
Golf IV 1.9tdi -04
Re: Golf mkIV Variant TDi -03
Ajeleppa raumalle tossa 15-17.5 niin vedetään vähän märkää. ;D
Re: Golf mkIV Variant TDi -03
Vähäsen kuvasaastetta vielä tähän perään:
On sitä pesty ja vahattukkin aina välillä.
Etupäähän tuli siis tuollaiset Camber-platet. Helpot asentaa ja hyvänlaatuiset. Nuo platet itsessään madalsivat jo 15mm alkuperäiseen kumiin verrattuna.
Takapäähän tuon verran camberia ja vähän aurauksien säätöä samalla.
Pimeä kuva vielä ohjaamosta. Sinne tehty paikka ahtopainemittarille tuohon rattipylvääseen sekä tyhjään napinpaikkaan kojelautaan laitoin huvikseen tuollaisen digitaalisen jännitemittarin. Soitin pitäisi vielä joskus päivittää 2din-malliin, sekä keskikyynernojaa sun muuta pientä hommata.

Last edited by Neuni on 10.11.2015 19:42, edited 1 time in total.
Golf IV 1.9tdi -04
Re: Golf mkIV Variant TDi -03
https://www.facebook.com/events/1576473365963110/Neuni wrote:Mitä siellä on sillo ?
e. Laitoin sulle nassukirjassa kutsunkin <3
Re: Golf mkIV Variant TDi -03
Tämä näyttää kyllä hyvältä, musta auto mustilla yksityiskohdilla toimii aina.
Re: Golf mkIV Variant TDi -04
Elikkäs, aloin vaihtamaan uutta vauhtipyörä/kytkinpakettia ja samalla huomasin vetareita irrottaessani, että perän laakerit ovat rikki. Eli pitäisi vaihtaa ehjä laatikko tilalle. Autohan on 1.9tdi ATD (74kw PD) ja 5-vaihteisella EUH-laatikolla.
Noita EUH-laatikkoja vähän harvemmassa kuten esim. noita 66kw moottoreiden yhteydessä olevia EGR laatikoita.
Alla vertailuna perä- ja vaihdevälitykset. Kysymyksenä kuuluukin: näkyykö noin pienet erot välityksissä kierrosten (huomattavana) nousuna esimerkiksi 120 km/h vauhdissa ? Mielelläni laittaisin samoilla välityksellä olevan laatikon tai sitten pidemmän (mitä ei taida 5vaihteisena olla tarjolla)
EGR 3,389 3,778 2,118 1,360 0,971 0,756
EUH 3,389 3,778 2,063 1,348 0,967 0,744
Ja jos joltain löytyy tuollaista EUH tai EWX-laatikkoa niin saa tarjota ehjää tännepäin !

Eroa on kutosvaihteella 1.6% eli ei tunnu tai näy missään.
Re: Golf mkIV Variant TDi -04
Mites 96kW tehoisesta autosta 6 vaihteinen manuaali tilalle? Onko millainen homma tollaisessa?
Tuli vaan mieleen, että jos kerran ohjelmaa koneeseen jo laitettu (tai ainakin suunniteltu) niin itse ehkä etsisin tekniikkaa mieluummin vahvemmasta, kuin heikommasta luovuttajasta, varsinkin jos virejä tarkoitus lisätä.
Paljonkos tuollaiselle EGR vaihteistolle luvataan kestoa, itsellä joskus oli 66kW Cordoba ja jäi kummittelemaan, että ainakin sen vaihteistosta varoiteltiin netissä viritysten yhteydessä. Tämmöistä vaan itse ajattelen.

Audi A4 Avant 3.0TDIq tiptronic - 08
VCDS HEX-v2
VCDS HEX-v2
Re: Golf mkIV Variant TDi -04
^ Laatikko, laatikon kannake, kytkin, vauhtipyörä, vetarit, vaijereiden kannake... Siinä tais olla kaikki aikalailla.
Uncle Hank Fan Club
Re: Golf mkIV Variant TDi -04
Koko kytkimenvaihto meni ihan lapaan taas
Aloitin purkamaan autoa, tarkoituksena vaihtaa siis uusi kaksoismassavauhtis sekä siinä sivussa tietty uusi kytkin. Auton alle siirryttyäni irroittamaan vetareiden sisäpäitä, huomasin että perässä on noin 3mm klappi ja poskilaakerit siis rikki. Laatikko irti ja laskin sieltä hopeanväriset öljyt ja silput ulos. Tässä välissä hommasin sitten 200tkm ajetun EUH-laatikon, mikä on siis tuon ATD-koneen kanssa ollut tehtaalta asti.
Tämän jälkeen perehdyin sitten vanhaan kytkimeen ja muina miehinä irroitin asetelman, jolloin levy tipahti maahan. Levy olikin jousitettu ja vasta tässä vaiheessa tajusin, että autossa on koko ajan ollut kova vauhtipyörä ja kaikki tärinät ja äänet ovat kuuluneet rikkinäisestä laatikosta.
Kiinniollut kytkin näytti sen verran hyväkuntoiselta ettei varmaan paljoa minun omistusaikaa kauempaa ole ollut siellä kiinni joten uusin vain painelaakerin ja kasasin samalla setillä.
Nyt autossa on taas hiljainen vaihteisto. Vähän vaijerin säätöä sekä kytkimen ilmaus vielä tehtävä. Kytkimen liittimiin en kyllä koskenut mutta takas kiinnilaitettaessa kytkinpoljin tuntuu hieman löysältä ja esim. yön yli seistyä polkimessa on jonkin verran tyhjää sekä ottaa melko alhaalla, pumppaamalla tyhjä häviää. Ennen laatikon vaihtoa näitä paria ominaisuutta ei ollut, ilmalta se vaikuttaisi.
Ensi viikonloppuna vielä RVS-käsittely nyt tuohon uuteen lootaankin vielä, eiköhän sillä sitten ajele taas luotettavin mielin, ilman pelkoa voimansiirron räjähtämisestä.
Btw: Nyt olis kaupan hyvä käyttämätön kaksoismassavauhtipyöräpaketti jollekki
Mielessä kävi kyllä tuo 6-lovinen mutta ei opiskelijabudjetilla viittiny alkaa nyt tähän rakoon haalimaan noita siihen vaadittavia osia.