VW Passat -99 laakeri sökönä?

Kaikki tekniikkaan liittyvä
Post Reply
anne

VW Passat -99 laakeri sökönä?

Post by anne »

Eilen ilmeni mahdollinen pyöränlaakeri vika.
Töistä ajaessani kotiin kuulin ihme vouvotus ääntä.
Avasin pelkääjän puolen ikkunan ja vouvotus voimistui 80-alueella sietämättömäksi. Ääni jatkui vielä 60:ssäkin. Hiekkatiellä kun nopeus 30-40 ei kuulunut mitään.
Kävinpä sitten vielä tallilla ja sitten alkoi siinä samassa 60:ssä vinkuna, oikein kimeä, kun ajoin suoraan. Kääntäessä oikealle ja jarruttaessa ääni lakkasi, samoin kun ajoi hiljempaa.

Epäilemmekin nyt isäni ja korjaajan kanssa, että laakeri on menossa oikealta edestä.
Tarkistaa myös vetoakseliston kunnon ym, jotta tiedän missä kohtaa alkaa laittaa rahaa säästöön :o
Luojalle kiitos autoni korjaajalle, jonka sain puhumalla ottamaan autoni huomisen päivän aikana hellään huoltoon, vaikka kiirettä pitää. Haja-asutusalueelta kun ei töihin pääse julkisilla.

Parisen viikkoa sainkin nauttia uudesta autostani ennen ensimmäistä huoltoa :cry:
Tiedostin kyllä ostovaiheessa, että tämäntyyppiset osat alkaa pian sanomaan sopimuksia irti, koska autolla ajettu 250tkm eikä huoltokirjassa ole merkintää eikä edellisellä omistajalla ole vaihdettu.
Harmi vain kun porukat asuvat yli 2h päässä niin ei saa isältä apua näihin arvaamattomiin tilanteisiin.
Pitääpä ensi kerralla kyläillessä ostaa läjä kuluvia osia mukaan :D

Autona siis Passat 2.8 4motion.
KakePro
Posts: 210
Joined: 27.7.2008 16:37
Location: Ulvikylä.

Post by KakePro »

Juu aika todennäköisesti on laakeri tullut tiensä päähän. Omassa -00 pasuunassa (270tkm) kuuluu 80-120km/h nopeuksissa aivan käsittämätöntä jylinää ja ulvomista oikealta ja mielestäni se tulee takaa :roll: On niin "edukkaita" nuo laakerit etten viitsi turhaan ostella ja vaihdella niitä. Jotenka olen ikäänkuin jäänyt odottamaan että se kajahtaa paremmin, niin voin olla sitten 100% varma kanssa siitä että se on juuri se laakeri.
Passat Variant 1.9 TDI AHU 66kw Vihriä Weitti.
KakePro
Posts: 210
Joined: 27.7.2008 16:37
Location: Ulvikylä.

Post by KakePro »

Jaah, no kun tarkemmin perehdyin laakereitten hintoihin niin ei ne näyttäs olevan kaliita. Paitsi juurikin tuo takapyöränlaakeri jota olen omassa epäillyt hmm...70€ tietysti :shock: Nelivetoon alta 40€. Nelivetoon ei ole siis kallis lainkaan. Eteen onkin sitten kanssa alle 40€, oli sit neliveto tai ei.

Niih edittiä. Hinnat on peräsin motonetin nettisivult.
Last edited by KakePro on 4.9.2008 11:12, edited 1 time in total.
Passat Variant 1.9 TDI AHU 66kw Vihriä Weitti.
anne

Post by anne »

Eihän nuo laakerit nyt mahdottomia maksa.
Ainut tietysti on jos tukivarsi ruostunut jumiin ja sekin menisi vaihtoon, pidettävä peukkuja.
Mulla se meteli oli niin voimakasta yli 60 nopeudessa, että en uskalla kun tänään töistä ajaa enään huoltoon.

Kakepro: Jos laakeri antaa periksi voi tulla aikas paljon isompi remppa jos se leikkaa kiinni ja poikkasee akselista sen tapin eli älä liian kauan odottele :wink: No mä olenkin aika vainoharhainen kun kuuluu vähänkin jotain oudompaa.

Edellisen madalletun autoni kanssa sain sydämentykytyksiä kerran hiekkatiellä kun alkoi pohjassa kuulua outoa laahaavaa ääntä, nopeus oli siis matala. Olin varma, että pakoputki tipahtanut ja raahaa nyt perässä. Kun pysähdyin katsomaan pudonnutta putkeani niin koivunoksahan sinne oli tarrautunut :oops:
anne

Post by anne »

Kirjoitettiin ristiin :lol:
KakePro
Posts: 210
Joined: 27.7.2008 16:37
Location: Ulvikylä.

Post by KakePro »

Juu näemmä kirjotettiin ristiin.

Tiedän kyllä että se porsiin navan entiseksi ja sitten se alkaa laahaamaan jarrulevyn varassa. Näin entisessä autossa kävi. Tarvii seuraavaksi kun teen pientä huoltoa autoon niin nostaa perä ilmaan ja vähän kuunnella/tunnustella sitä laakeria. Varmaan se valmis on, sen verran meteliä irtoo kovemmassa vauhdissa. Ei ne laakerit kalliita loppuenlopuksi ollutkaan, monin kertaisesti kalliimpia on tullut vaihdeltua...

Jostain vaan jäänyt sellainen käsitys että voipi olla kalliita laakereita. mut se siitä... :lol:
Passat Variant 1.9 TDI AHU 66kw Vihriä Weitti.
User avatar
DJDH
Posts: 1794
Joined: 31.7.2006 21:38
Location: Espoo

Post by DJDH »

Mm. kahta asiaa en enää motonetistä osta, nimittäin laakereita tai jarrulevyjä. Laakeri kesti n. kuukauden ja jarrulevytkin 3 päivää.
Passat 3C Variant -08 2.0 TDI Highline Individual
KakePro
Posts: 210
Joined: 27.7.2008 16:37
Location: Ulvikylä.

Post by KakePro »

DJDH wrote:Mm. kahta asiaa en enää motonetistä osta, nimittäin laakereita tai jarrulevyjä. Laakeri kesti n. kuukauden ja jarrulevytkin 3 päivää.
Laakereihin olen ollut erittäin tyytyväinen toistaisesti. SKF:n laakereita aina ostanut/vaatinut.
Jarrulevyissä olen kanssas samaa mieltä. Ei mistään kotosi :veryangry heti kierossa.
Passat Variant 1.9 TDI AHU 66kw Vihriä Weitti.
User avatar
Mara
Posts: 57
Joined: 2.1.2005 13:00
Location: Vantaa

Post by Mara »

Parinkympin säästäminen laakerin hinnassa on säästämistä väärässä paikassa. Laakerin vaihto on työnä kotikonstein sen verran hankalaa, ettei kannata asentaa huonoa laakeria. Golf IV:ään maksoi etupyörän laakeri 67,40 volkkarilla, Motonet ilmoittaa 33,50. Hintaero prosentteina on suuri, mutta VW:n laakeri sopii varmasti Motonetin ei välttämättä.

Eivät myöskään jarrulevyt ole VW:llä pahanhintaisia, samoin kuin kuskinoven ikkuna maksaa VW:llä 64,- ja lasiliikkeessä 54,-.

Autokeskuksella Nissanin jarrulevyjen ja multilinkin hinnoittelu Primeraan on vieläkin ystävällisempää, tarvikeosat ovat halvempia kuin Motonetissa.
VW Golf 1,6 TDI Variant 77 kW (105 hv) BlueMotion DSG Highline
anne

Post by anne »

Auto parasta aikaa AD-korjaamolla. Pian kaiketi korjaaja soittelee.
Mitä mieltä olette Fixuksen tuotteista? Siellä paljon eri tuotemerkkejä..
anne

Post by anne »

Mielenkiintoista, mutta laakerissa ei ollut vikaa :roll:
Kuulemma takajarrut aivan lopussa. Hassua.
Mä olen aina luullut, että huonot jarrut pitävät ääntä silloin kun jarruttaa. Nyt kuitenkin ääni lakkasi jarruttaessa ja kääntäessä.
anne

Post by anne »

Eipä kai se ihan hassua olekkaan.. Löysin toiselta foorumilta tälläisen kirjoituksen :
"Oma autoni kärsi myös (taka)jarrujen laahaamisesta. Ääntely lakkasi aina kun jarrupoljinta painoi aavistuksen verran. Josko jarrujen tarkistus ja tarvittaessa herkistys olisi kuitenkin paikallaan?"

Mulla ei kyllä ääni ollut laahaavaa vaan todella kimeää kirskuntaa.

Taisi mennä yksinkirjoitteluksi näin pe päivänä :lol:
User avatar
DJDH
Posts: 1794
Joined: 31.7.2006 21:38
Location: Espoo

Post by DJDH »

Takajarrut on yleensä aika jumissa varsinkin hivenen varttuneissa autoissa. Ajotavasta riippuen ne ajanmyötä jumittuvat käytön puutteesta. Etujarrut on ne mitkä jarruttaa ja pysäyttää, takajarrut nyt yleensä vaan ovat. Kerta vuoteen kun niitä herkistelisi ja rasvasi, niin pysyisivät paremmin kuosissaan. Toki siihen jumittamiseen auttaa sekin että oikeasti käyttää niitä jarruja välillä kunnolla.

Mullakin muistaakseeni viimeksi ennen takapalojen vaihtoa takajarrut vihelteli välillä. Käsijarrussakaan ei ollut tehoa vaikka veti sen ihan ylös asti.
Passat 3C Variant -08 2.0 TDI Highline Individual
KakePro
Posts: 210
Joined: 27.7.2008 16:37
Location: Ulvikylä.

Post by KakePro »

Se on tavattoman yleistä tuo jarrujen jumiutuminen ainakin noissa jarrusatuloissa joissa on ns. kiertomäntä. Saabissa esim. on tuollaiset satulat edessäkin.

Omassa pasuunassa ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa jarrujen suhteen sen jälkeen kun ne kauan sitten tein kuntoon. Kaikki liikkuu ja pelaa hienosti.
Passat Variant 1.9 TDI AHU 66kw Vihriä Weitti.
anne

Post by anne »

Nyt on uudet merkkilevyt ja palat takana. Kirskunta ja vouvotus lakkasi.
Olivat todella huonossa kunnossa ja jarrut piti olla huolletut, joo olihan ne edestä :evil:
Levyt hohtaa nyt niin uutuuttaan et vanteet näyttää ihan haalistuneille :D
KakePro
Posts: 210
Joined: 27.7.2008 16:37
Location: Ulvikylä.

Post by KakePro »

^
Ne menee nyt pitkään sitten ilman murheita :D Jarruttelet välillä voimakkaasti ja käytät käsijarrua niin ne ei jumiudu.
Passat Variant 1.9 TDI AHU 66kw Vihriä Weitti.
kahe
Posts: 231
Joined: 16.9.2005 11:51
Location: Riihimäki

Post by kahe »

Tässä ihmettelin aikani täristystä, joka tuli jarrulevyjen ruosteiden puhdistuksen ja tukivarsien vaihdon jälkeen. Ostin sitten uudet levyt&palat eteen ja aloin vaihtaan niitä, mutta sopivaa kuuskoloavainta ei löytynyt. Sen verta ehdin edestä irroittaa jarrusatulaa, että levy pääsi hieman liikkumaan paikaltaan. Laitoin kaikki paikalleen takasin ja ajoin auton pois tallista. Ihmettelin sitten, kun tallin lattialle jäi kasa roinaa, että mistäs tuo tuli.

Töihin ajellessa sitten ihmettelin, kun ei tärinöitä ole ollenkaan ja pieni rohinakin oli kateissa. Myös jatkuva vasemmalle kampeaminen katosi ja auto liikkuukin kevyemmin. Vasemman puolen levyä irroitin siis. Tajusinpa sitten, että sieltä jarrulevyn sisältä ja pyörän navan välistä oli tullut se roinakasa autotalliin. Ja sehän nuo kaikki oireet oli aiheuttanut. Tuuletusreiät olivat aika tukossa, joten ei se roina sieltä uloskaan tule pyöriessä. Että semmosta tällä kertaa. Tarvii kyllä vaihtaa nuo levyt vielä, kun uudet kerta tuli ostettua. 162tkm ajettu ja vasta nyt levyt vaihtokunnossa. Yhdet palatkin vasta vaihdettu tähän mennessä.
Post Reply